Elämä on!

No niinhän se on, mutta siitä huolimatta sitä on joskus vaikea hyväksyä. Juuri kun alat pääsemään niskan päälle ja voiton puolelle, niin mattoa revitään oikein kaksin käsin alta pois ja pyllähdät kipeästi kovalle maankamaralle. Kokonaiset kolme päivää olin terveenä. Ja mitä sitten tapahtui?

Kolmen terveen päivän aikana ehdin muutamat lenkit ulkona käpsytellä ja koska homma tuntui normaalilta, niin eilen uskaltauduin salille uutta korttia lunastamaan. Ja kevyttä rinta-, olkapää-ja ojentajatreeniä kokeilemaan. Treenit sujui fine ja kaikki ok, kunnes tunnin päästä treenin loppumisesta alkoi kurkussa enteilevästi pistelemään. Lisää vitamiinia naamariin ja ajoissa nukkumaan! Tasan klo 02.00 heräsin aivan järkyttävän viiltävään kurkkukipuun. Ei prkl! Siltä "istumalta" (=makuulta) Ketorinia huuleen, netti auki ja lääkäriaikaa varaamaan. Kävi tuuri; vielä 3 aikaa tälle päivälle jäljellä, joista aikaisin klo 11. Se siitä sitten, klik! Loppuyön vääntelehdin tuskaisena kyljeltä toiselle, peittoa päälle ja peittoa pois.

Aivan suunnitelmien mukaan aamukuudelta pakotin itseni ylös. Olo oli karmea, limakalvot rutikuivat ja umpeen turvonneet. Viimeinen koulutuspäivä! Great! Eipä siinä oikeastaan muuta vaihtoehtoa ollut kuin alkaa tekemään järjestelyitä koulutuksen siirtämiseksi. Onneksi tämä sentään muutamien tekstareiden ja puhelinsoittojen avulla järjestyi. Sitten vaan odottelemaan 60 kilsan lääkärireissua (työpaikkalekuri on kyllä ihan mukava juttu, mutta matkustaminen kipeänä on yhtä tuskaa...).

Lääkäri oli onneksi fiksu ja perusteellinen; ultrasi poskiontelot, otatti verikokeet ja nieluviljelyn. Tulokset saan huomenna. Puhuin samalla myös jälleen kerran hermovammasta, jota samainen lääkäri hoiti jo kesällä. Täti tuntui olevan aidosti kauhuissaan kuullessaan, että olen omasta pussista törsännyt jo reippaasti yli 1000 euroa vamman hoitamiseen tuloksetta. Kirjoitti lähetteen fyssarille (50% firman piikkiin) ja pyynnöstä lisää särkylääkettä vaikeimpiin päiviin. Sovimme, että ellei nykyinen hoito ala osoittaa edistyksen merkkejä, niin otetaan röntgenit ja käyn neurofysiologin luona ENMG -tutkimuksessa (hermoratatutkimus). Jep jep, siitä sitten labran kautta (ja taas tuli kehut komeista suonista! ;p) kotio peiton alle sairastamaan. Onneksi lääkäritäti ei lähtenyt vain suinpäin kirjoittamaan antibioottirespaa. Sitä tuskin olisin ilman lisäselvityksiä huolinutkaan. Turhat antibiootit ovat mielestäni yksi tehokkaimpia tapoja saada terve (?), toimiva keho sekaisin.

Siinä se on päivä kulunut nukkuessa. Kurkkukipukin alkaa vähitellen helpottamaan aivan samoin, kuten puolitoista viikkoa sitten. Aivan samalta taudilta tämä muutenkin tuntuu. Nopea uusiminen vain hätkähdytti. Ja kiukuttaa... Mä haluaisin jo kohtapuoliin alkaa elämään piiiiitkästä aikaa taas ihan normaalia elämää! Mutta elämä on!