Tiistai? Torstai? Siis häh?!

Että sellainen päivä tänään... Nyt voi jo ehkä vähän hymyillä, mutta aamulla ei paljoa naurattanut.

Normaali etätyöpäivä. Väsytti. Nukuin hieman pidempään; ylös puoli kasi ja ennen kahdeksaa jo täydessä työn touhussa. Puurot nassuun ysiltä. Paitsi että sitä ysiä ei koskaan tullut. Eikä puuroakaan.

20 minuuttia yli kahdeksan soi puhelin.

"Lasse moi! Ooksä tulossa?"
"Joo, oon mä." (Miks se soittaa nyt?! Tarkistaa kai, et oon toipunu flunssasta...)

Mä: "Ai, mitä?! Millon?! Tänäänkö?!!!" (Mitä helvettiä..? Herätys!!!)
Lasse: "Niin, tänään. Oon venannu sua nyt 5 minsaa Vaaralan Essolla. Ooksä tulossa? Mis sä oot?"
Mä: "Mä oon tulos TORSTAINA! Ylihuomenna! Oon viäl koton. Etäpäivä.."
Lasse: "Mut mehän sovittiin.."
Mä: "Siis ootas nyt vähän..." (Kaivan kalenterin esiin. Tämä päivä on täysin tyhjä, torstailla merkintä: Mikkeliin, lähtö klo 8.15 Esso, Vaarala)
Lasse: "En mä pääse torstaina. Onks sulla sit tänään jotain? Koska oot täällä?"

Voi perse! Joo-o, oli mulla tänäänkin jotain. Töitä piti tehdä. Oon ollut melkein pari viikkoa kipeenä ja poissa kuvioista. On päässyt hieman duuneja kasaantumaan, kiireellisiäkin. Ja sitä paitsi en ollut syönyt mitään, olin täysin meikittä ja melkein ilman vaatettakin eikä edes matskut olleet kasassa ja tukkakin oli umpirasvassa. Puhumattakaan, että olisin ehtinyt valmistelemaan tulevaa palaveria varten yhtään mitään! Noh, eipä siinä ollut paljon vaihtoehtoja ja 15 minuutin päästä istuin jakkupuvussa autossa matkalla Vaaralan Essolle. Ja kaikki ne prkleen neljääkymppiä ajavat edessä!!!

60 kilsan kaahauksen jälkeen kurvasin Esson pihaan vain tunnin myöhässä. Essolta kävin nappaamassa jonkun kinkku-juustoruikkarin ja appelsiinimehun mukaan aamupalaksi. Tiedustelin kohteliaasti, jotta voisinko syödä matkalla asiakkaan autossa. Onneksi se onnistui. Klo 11.30 olimme puoli tuntia sovitusta tapaamisajankohdasta myöhässä perillä Mikkelissä, jossa saimme kuulla, että palaverin neljäs osapuoli saapuisi klo 13, kaksi tuntia sovitusta ajasta myöhässä. Great! Ihan turhaa hosumista ja nyt seisoimme Mikkelissä aivan tyhjänpantteina. Lähdimme lounaalle. Kaalikääryleitä.

Ja kotona taas 15 yli kuusi liian väsyneenä lähtemään salille. Tai tekemään yhtään mitään. En tiedä missä vaiheessa ja kenellä päivät menivät sekaisin. Todennäköisesti mulla kuumehouruissa kun jouduin jo kertaalleen reissua sairastamisen vuoksi siirtämään. Läheltä piti ettei se peruuntunut vielä toistamiseen. Nolo...