Se ois sitten taas vaihteeksi aika lääkäriin, huoh... Reissussa oli jos jonkinlaista terveydellistä ongelmaa; kolmeen otteeseen piti paikallista lääketieteen apua paikalle kutsua kun itsehoito ei enää riittänyt. Koitetaan nyt saada nämä ongelmat hoidetuksi loppuun täällä kotomaassa, vaikka usko ja luottamus Suomi -lääkäreihin on aika nollassa. Väitän ennakkoluuloista ja kielimuurista huolimatta saaneeni Venezuelassa huomattavasti parempaa, kokonaisvaltaisempaa ja asiakas-/ potilaslähtöisempää hoitoa kuin Suomessa vastaavissa tilanteissa ikinä. Siellä lääkärit tuntuivat enemmän ihmisiltä, Suomessa lähinnä automatisoiduilta liukuhihnaa työstäviltä koneilta.

Sama tunne kuin aina ennenkin muista kulttuureista kotiin palatessa; joku täällä mättää ja pahasti. Ulkokuori ja puitteet ovat viimeisen päälle. Ja muuta ei sitten olekaan. Masentaa. Ahdistaa. Unista päätellen pää elää vielä Venezuelan todellisuudessa ja prosessoi kaikkea reissussa nähtyä, koettua ja elettyä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu jokseenkin utopistiselta kuinka paljon kaikenlaista parissa viikossa ehti tapahtua; hengenvaarallisia tilanteitakin useita, ainakin teoriassa. Jossittelu on turhaa energian tuhlausta, mutta siitä huolimatta sitä ei voi aina jättää tekemättä.

Kaikessa kirjavuudessaan kerrassaan hieno reissu. Mitään en jättäisi tekemättä, jos uudelleen hommaan pitäisi lähteä. Tai no... ;) Kuviakin pitäisi esiin laitella. Kuudesta ja puolesta sadasta löytynee muutama julkaisukelpoinenkin otos. Matkakokemusten /-kertomuksen jakamisen kanssa olen hieman kahden vaiheilla... Täytynee yhä odotella pään ja ajatusten selviämistä.