Olipa kerran pääsiäinen

Pääsiäispyhät melkein ohitse. Alkava arki ahdistaa, vaikka olen nauttinut vapaapäivien jokaisesta hetkestä. Ehkä juuri siksi ahdistaa. Vapaus tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa loppuu tänään. Tai on oikeastaan jo loppunut. Töihin pitäisi tarttua. Ja suklaamunatkin on jo syöty.

Huomenna saattaa olla elämäni tärkein päivä. Se jännittää ja pelottaa. Ja ahdistaa. Nyt tai ei koskaan. Kohtalo vie, elämä päättää, tapahtuu mitä tapahtuvaksi tarkoitettu on. Mutta entä jos sittenkin kaikki on vain itsestään kiinni?

Hermoterapeutilta tuli Kiirastorstaina huonoja uutisia. Ei mikään yllätys. Kyllähän mä tiesin. Tai tunsin. Takapakkia on tultu. Ja nokka tukossa edelleen. My body is a big old mess. Niinhän se on. Yritän parhaani mukaan antaa tasapainottumiselle aikaa. Aina se ei ole kuitenkaan helppoa. Itseasiassa se ei ole mulle koskaan helppoa; ei ole, eikä ole ollut. Ei kai koskaan tule olemaankaan.

Eilen siivotessa katkesi kynsi. Sama kynsi katkesi noin viikko sitten. Silloin kävin sen korjauttamassa. Eilenkin yritin tehdä pelastavia toimenpiteitä. Turhaan. Tänä aamuna korjaus hävisi pesuveden mukana viemäriin. Eilen meinasin täräyttää korjausreissullani maijan kylkeen. Kalliiksi meinaa tulla tämä kynsi. Ei tule enää. Mutta ruma se on. Ja entinen. Kai mä kaksi viikkoa kestän.

Mutta niin.. kiva pääsiäisbreikki on ollut. Kunpa se vielä jatkuisi. Tai tulisi edes pian takaisin. Vuotta en millään jaksaisi odottaa. Jotenkin pitäisi nyt saada mylly pysäytettyä.

Niin... niitä töitä.

Ja ihanaa Katri kun olet back! :)