Feels like shit!

Jos vielä eilen tähän aikaan olin sitä mieltä, että kevyt koko kehon salitreeni onnistuu tänään tosta noin vaan suitsait sukkelaan, niin tämä päivä on kyllä köyttänyt jalat vahvasti takaisin maanpinnalle.

Koko hommahan alkoi perjantaiaamuna kipeällä keuhkoputkella ja tukkoisella nenällä. Tai oikeastaan jo torstaina osasin odottaa jotain tapahtuvaksi kun monen vuoden tauon jälkeen ylähuuleen pukkasi kipeitä herpes -rakkuloita ( --> vastustuskyky alhaalla). Nenän tukkoisuus hävisi päivän mittaan, mutta keuhkoputken kipu yltyi. Iltapäivällä iski duuneja tehdessä armoton hedari.

Seuraava yö oli suoraan helvetistä; keuhkoputki oli niin kipeä, että hengittäminen oli todella ikävää. Ja se hedari. Keskellä yötä löin nappia kurkusta alas ja sain aamuyön nukutuksi. Noh, eilen aamulla olo oli vähän omituinen, mutta helpotti päivän mittaan niin, että tunsin itseni jo täysin terveeksi. Paitsi se palannut hedari, jonka siinä vaiheessa arvelin aiheutuneen löböilystä. Huokaisin helpotuksesta; "Kiva kiva! Ei menneet treenisuunnitelmat (eikä muutkaan suunnitelmat) pahasti uusiksi."

Ilta sujui ok leffaa tuijottaessa. Yö ei. Kylmä, kuuma, päähän sattuu, kurkkuun sattuu, alaselkään sattuu... mua SATTUU!!! Jälleen toi nappi hetken helpotuksen. Herätessä tiesin, että helpotus oli taas mennyttä ja mulla oli aivan takuuvarmasti kuumetta. Tässä vaiheessa aloin myös yskiä kellertävänvihreitä limapaakkuja vessanpönttöön. Kuumetta aamusta 37,5, kolmen aikaan 37,8 astetta. Jep jep, salit hävisivät mielestä jo viime yönä ja päivä on mennyt (Ninja!!!) vuorotellen nukkuen, maaten, telkkaa töllöttäen ja lehtiä selaillen. Oikein mihinkään ei jaksa keskittyä. Sitä vaan on ja odottaa päivää parempaa.