Kumpi parempi?

Kumpi on parempi vaihtoehto? Mennä yhä nokka tukossa (vika antibioottipäivä!) salille tekemään superkevyt crossari- tai mattoharjoitus vai lähteä ulos vesi-/räntäsateeseen kävelylle? Kotona en enää kestä.

Vikat Orinoco delta - Canaima -reissun kuvat on vihdoin ladattu (tarina ja kuvat kronologisessa järjestyksessä täältä). Seuraavaksi suuntana Los Roquesin saariryhmä ;)

Ja ennen sitä tapas -illalliselle. Tänään :)

Minäkö julkkis?

Yeah, right! Mutta oli ihan pakko kokeilla :D

Ketä julkkista sinä muistutat?

Aaaaarrrggghh!!! Kyllä taas KIU-KUT-TAA! Mun hieno pari vuotta vanha Epsonin monitoimilaite ei ole suostunut enää matkalta palattuani tulostamaan muuta kuin valkoista paperia. Tänään sain asiasta tarpeekseni ja aloin ensin "korjaamaan" konetta ja tuloksettoman korjauksen jälkeen soitin ensin Epsonin tukeen ja sitten heidän neuvostaan merkkihuoltoliikkeeseen, jotta saisin homman taas mahdollisimman nopeasti pelittämään (on myös työkäytössä). Noh, ystävällinen kaveri huoltoliikkeestä käski heivaamaan laitteen vesilinnuille ja hankkimaan uuden! Ja jos haluaa pidempi-ikäisen kuin tuon parisen vuotta, niin kannattaa investoida värilaseriin. Siis mitä helvattua?! Tuliterä laite ja kaputt!!! Ei näiden tällaisten kuulemma ole tarkoituskaan kestää kauempaa kuin 1-2 vuotta. Ja halvemmaksi tulee ostaa kokonaan uusi kuin vaihtaa rikkinäinen osa. Siis mä en tajuu... Ei kai tässä auta muu kuin mennä tulostinkauppaan ja hakea taas vastaava pariksi seuraavaksi vuodeksi ://

Ja Ninjalle kiitos!!! Palailen kunhan "kerkiän" :)

*****

Ja homma etenee.. (reissutarina jatkuu)

Yllätyksiä

Joskus elämässä tapahtuu yllättäviä asioita. Yllättävän nopeasti. Minut yllätettiin tänään. Yllätys oli positiivinen. Toivottavasti jatko yllättää yhtä positiivisesti :)

Sairastiloja

Voi hyvää päivää, että voi ihminen olla RIKKI!!! En viitsi enää edes kirjoittaa mitä vaivoja viime päivinä on ilmaantunut entisten lisäksi. Tää ei oo oikeesti enää edes todellista (herää jo, herää jo!). Tuntuu, että kärsin jostain kummallisesta ihan koko kehon tulehdustilasta. Tähän soppaan vielä vähän huimausta ja pahoinvointisuutta ja nyt mielessä kummittelee jo jokin käsittämätön trooppinen viidakkotauti. Ne prkleen ötökät... ja v****n malariakuurit!! Huolestuttavinta lienee molempien jalkojen särky ja jäykkyys. Mitään hyvää syytä en oikein keksi...

Jos olisin järkevä, niin sairaslomallehan tässä taas joutaisi. Mutta kun ei kehtoo... Oon ollut aivan järkyttävät määrät sairaslomalla viimeisen vuoden aikana. Oikein nolottaa... Mutta toisaalta, minkäs teet eikä tämä tilanne varmastikaan hammasta purren parane. Yritän kuitenkin. Ellei keskiviikkona ole nokka auki (ja muutkin vaivat helpottaneet) menen lääkäriin. Eipä todellakaan uskoisi, että olen juuri palannut kahden viikon lomalta (+ vko sairaslomaa)! :O

Tänään piti olla hermoterapia. Jouduin valitettavasti huonon ja kipeän olon vuoksi siirtämään aikaa. Seuraava yritys reilun kahden viikon päästä. Katsotaan onko musta ees keskiviikkona hammaslääkärille.

Sentään JOTAIN hyvääkin. Aftat ovat parantuneet lääkevoiteen avulla hyvin ja vellikuuri on historiaa :). Supermaaaaaaaan!!!

Tehokkaasti kesäaikaan

Kamalan lyhyt päivä tänään! Tiedä sitten johtuuko kesäajasta, sunnuntaista tai muuten vaan aktiivisesta päivästä monen löböilyäpäivän jälkeen. Harmittaa kuitenkin, että tämäkin päivä vaihtuu kohta seuraavaan :/ Time flies...

Olo on yhä väsynyt (masentunut?) ja kitaontelot yhtä tukossa kuin menneinä päivinä.. viikkoina.. kuukausina. Juups, googletus auttoi vihdoin selventämään asia ja terminologiaa. Lääkäritäti kyllä kertoi kaiken tyylikkäästi ja kattavasti armottomalla ammattijargonilla, josta tosiaan päähän jäi vain, että tukossa on jossain takana jotain muuta kuin poskiontelot. Harmittaa kun tilanne ei parane :(. Enkä nyt sitten tiedä pystyykö noita miten tyhjentämään. Edes lääkärissä. Tai varmasti pystyy, mutta pystyykö sillai näppärästi. Jos jollain kokemuksia tai vinkkejä, niin kiitos tännepäin!

Tänään väsymyksestä huolimatta otin itseäni niskasta kiinni ja aktivoiduin. Puoli päivää meni tavalliseen sunnuntaiseen tapaan siivotessa. Ja samantien kun sain välineet pakettiin olisin saanut aloittaa jälleen alusta. Pojat saivat kevään ensimmäisen hulluuskohtauksen ja juoksivat täysin päättömästi peräkanaa niskavillat kohti taivasta vailla järjen hiventäkään. Sen jälkeen oli sitten karvatuppoa ja muuta roskaa ympäri kämppää siinä missä ennen siivoustakin. Raukat inhoavat siivoamista ihan yhtä paljon kuin minäkin ja riemuitsevat täysin sydämin kun kidutus on vihdoin ohitse. Minä en jälkiä katsoessa paljoa riemuinnut...

Mitäs muuta tänään.. ruoanlaittoa, pyykkäystä, 20 minuutin nokoset ja kävelylenkki! Oli ihan pakko pistää räkänokka ulos kun alkoi tuntua lähes rikolliselta istua noin kauniilla säällä sisällä. Tosin ilma ei ulkona ollut ihan yhtä ihana kuin sisältä katsottuna. Tai sitten mulla oli vaan liian vähän vaatetta päällä. Mutta oli kuitenkin pipo. Ja hanskat. Ihanaa oli päästä veryttelemään sisätiloissa puutuneita koipia.

Ja sitten saunaan! Ajattelin kunnon löylyjen vaikuttavan suotuisasti tukkoisiin onteloihin. Rusketus taisi kuitenkin olla ainoa asia, joka siinä löylyssä irtosi. Hmph!

Ei kai tässä enää muuta kuin antibiootit ja Lariamit nassuun ja petiin arkiviikkoa aloittelemaan. Mieluusti lopettaisin jo malarialääkityksen, mutta enpä taida riskeerata. Sen verran tehokkaasti onnistuivat ötökät ravitsevaa vertani imuttamaan :/

*****

Welcome to the jungle! (reissukuvia)

Tukossa

Ulkona on aivan älyttömän hieno ilma!!! Tosin eipä jaksa tuo paljoa innostaa. Istun sisällä nokka antibiooteista ja lukuisista puhallusharjoituksista huolimatta yhä umpitukossa. Olo on viime päivinä ollut kaiken kaikkiaan aika vetämätön, vähän niinkuin loman tarpeessa! ;) Sairaslomalla olen tässä ollutkin ja todella vaan ollut. Mitään en ole saanut pakollista kaupassakäyntiä lukuunottamatta aikaiseksi. Mutta kyllä kai tämä tästä taas kunhan pääsen jossain vaiheessa eroon lääkkeistä ja muista kropan (ja pään!) rasitteista. Pahasti kyllä nyt näyttää siltä etten noita onteloita itse tyhjäksi saa, joten ensi viikolla edessä lienee hermoterapeutin ja hammaslääkärin lisäksi käynti korva-, nenä- ja suutohtorilla imauttamassa ylimääräiset mömmöt päänupista pihalle. Urheilijaelämä saa vielä odottaa.. :(

Ja taas niitä kuvia. Vielä riittää ladattavaa varmaan viikoksi! Seulonnasta huolimatta. Seuraavat lataukset tulevatkin olemaan kahden päivän viidakkoretkeltä Orinocon suistoalueille ja Canaiman luonnonpuistoon (+ Angel Falls = yksi maailman luonnonihmeistä). Yö viidakossa oli jännittävä... ja vähäuninen ;D

Lisää reissukuvia... Koko tähän asti lisätty setti löytyy ehkä kätevimmin täältä (tekstit esiin klikkaamalla, seuraava/edellinen kuva oikealla olevasta "browserista").

Ensimmäiset matkakuvat ja jutut ladattu (tekstit tulevat esiin kuvia klikkaamalla)! Lisää tippuu vähitellen tulevien päivien aikana. Laitan vaikka aina pienen blogimerkinnän kun kansio päivittyy, jotta ei tarvitse Flickriä sen enempää uusien kuvien toivossa kyttäillä ;) Lomabody check WannaBeBB.

*****

EDIT klo 23.30: Muutama kuva taas ladattuna!

Voi kilin kyynel!

Nyt itkettää! En tiedä kuinka paljon olen viimeisen puolen vuoden aikana pumpannut itseeni myrkkyjä (viime viikoista puhumattakaan), mutta loppua ei näy tulevan tälle sairasputkelle vieläkään. Loppuviikko saikkua ja lisää myrkkyjä sisään! 10 päivän Amorion -kuuri "nenän sivuonteloiden tulehdukseen" ja Kenacort-T:tä "aftaiseen suutulehdukseen" (kymmenkunta isoa ja kipeetä! aftahaavaumaa suun ja nielun limakalvoilla).

Ja nyt vasta älysitte ottaa röntgen -kuvat! Nokka on ollut ummessa viimeiset kaksi kuukautta edellisestä kuumetaudista lähtien! Kolme kertaa olen nenän tukkoisuudesta lääkäreille jo ennen reissua käynyt valittamassa ja kolmeen kertaan poskiontelot ultrattiin. Joka kerta sama virsi "kakkosta näyttää, ei mitään vakavaa, ota Duactia...". Stna!!! Olisi sopinut itse istua lentokoneessa kerta toisensa jälkeen viiltävä kipu otsassa ja nenä verta valuen luullen kuolevansa vähintäänkin aivoverenvuotoon. Ja mä ihan tosi luulin saaneeni aivoverenvuodon! (tai jotain muuta yhtä vakavaa...) Tiedän, että kuulostaa vähintäänkin typerältä, mutta ajatus ei välttämättä ihan loogisesti kulje kun pää tuntuu räjähtävän alipaineesta ja pelko ja epätietoisuus painaa persiissä. Ja olisi myöskin sopinut kokeilla kuinka mukavaa on lennon välilaskulla lähteä "kuolemantaudissa" lentokenttälääkärin mukaan, joka tajuaa ihan yhtä paljon tai vielä vähemmän englantia kuin minä espanjaa. Kipupiikkiä lyötiin pyllyyn ja sain sentään luvan jatkaa viimeisen etapin "tukikohtaan" lentäen. Seuraava yö menikin sitten mukavasti kuolemanpelossa kierien; silmiä en uskaltanut kunnolla ummistaa, koska en voinut olla aivan varma avautuisivatko ne enää.

No mutta, jotain hyvääkin; ensi kerralla tiedän mistä on kyse enkä enää nouse minkäänmoiseen siivekkääseen menopeliin nenä tukossa. Ultraankaan ei ole näillä perustein luottamista. Täytyy vaan jaksaa uskoa omaan oloon ja olevansa oikeassa.

Se ois sitten taas vaihteeksi aika lääkäriin, huoh... Reissussa oli jos jonkinlaista terveydellistä ongelmaa; kolmeen otteeseen piti paikallista lääketieteen apua paikalle kutsua kun itsehoito ei enää riittänyt. Koitetaan nyt saada nämä ongelmat hoidetuksi loppuun täällä kotomaassa, vaikka usko ja luottamus Suomi -lääkäreihin on aika nollassa. Väitän ennakkoluuloista ja kielimuurista huolimatta saaneeni Venezuelassa huomattavasti parempaa, kokonaisvaltaisempaa ja asiakas-/ potilaslähtöisempää hoitoa kuin Suomessa vastaavissa tilanteissa ikinä. Siellä lääkärit tuntuivat enemmän ihmisiltä, Suomessa lähinnä automatisoiduilta liukuhihnaa työstäviltä koneilta.

Sama tunne kuin aina ennenkin muista kulttuureista kotiin palatessa; joku täällä mättää ja pahasti. Ulkokuori ja puitteet ovat viimeisen päälle. Ja muuta ei sitten olekaan. Masentaa. Ahdistaa. Unista päätellen pää elää vielä Venezuelan todellisuudessa ja prosessoi kaikkea reissussa nähtyä, koettua ja elettyä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu jokseenkin utopistiselta kuinka paljon kaikenlaista parissa viikossa ehti tapahtua; hengenvaarallisia tilanteitakin useita, ainakin teoriassa. Jossittelu on turhaa energian tuhlausta, mutta siitä huolimatta sitä ei voi aina jättää tekemättä.

Kaikessa kirjavuudessaan kerrassaan hieno reissu. Mitään en jättäisi tekemättä, jos uudelleen hommaan pitäisi lähteä. Tai no... ;) Kuviakin pitäisi esiin laitella. Kuudesta ja puolesta sadasta löytynee muutama julkaisukelpoinenkin otos. Matkakokemusten /-kertomuksen jakamisen kanssa olen hieman kahden vaiheilla... Täytynee yhä odotella pään ja ajatusten selviämistä.

Still alive

Kaikesta huolimatta ja jostain syystä olen yhä hengissä ja kotona. Reissussa rähjääntyneenä ja kunnolla kuonoon saaneen oloisena tosin. Hain jännitystä, uusia ulottuvuuksia ja elämyksiä elämään. Niitä sain. Riittänevät vähäksi aikaa.

Palaan asiaan kunhan saan 35 tunnin valvomisen ja aikaerorasituksen karistetuksi tästä kankeasti toimivasta kehosta.

Reissussa

Mie meen. Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta. Takaisin toivottavasti noin parin vkon päästä.

Heipsuli! :)

Surua suurta

Surunäytelmän virallinen esitys on ohitse. Kulisseissa työ jatkuu. Kaikki sujui odotetusti, mikään ei suunnitelmieni mukaan. Jätin tilaisuuteen valmistautumisen viime hetkeen ja touhusin koko aamun tarmokkaasti. Tarkoituksella; vältyin ajattelemasta liikoja. Kanebon 38:a levittäessä jouduin nieleskelemään ja räpyttelemään muutamaan otteeseen. Sain kuitenkin tilanteen hallintaan kunnes kirkon viimeiselle penkkiriville istuessani ohjat luisuivat käsistäni. Siitä se taas alkoi. Ja jatkuu edelleen... itkumaratoni, Nessu toisensa jälkeen. Taskuun, pöydälle, roskikseen.

En muista, tai en edes tiedä miltä arkku näytti, millainen oli arkun päälle aseteltu kimppu; mitä kukkia, mitä värejä? En kai katsonut arkkuun kertaakaan. Tuijottelin ulos läpi jykevän harmaakivikirkon holvikaari-ikkunan; lehdettömät puut, tuulen tuiverrus käkkäräoksissa, korpit oksilla... valkoisuus, kirkkaus, pöllyävä lumisade. Pappi puhuu aivan liian hitaasti jokaista sanaa rauhallisesti venyttäen. Eikö se nyt prkl osaa puhua normaalisti?! Mikä helvetin jumalan armo ja lempeä käsi?! Paskaa, jumalauta!!! Minä en ole vielä lähes 34 vuoteen sellaiseen täällä maan päällä törmännyt! Enkä kokenut tuon armoitetun korkeamman voiman olleen läsnä tänäänkään. Tunsin vain loukkausta, vihaa, surua ja pimeyttä ikivalon kultaamassa laaksossa, jossa paimenet istuivat riveissä suolapatsaiksi jähmettyneenä. Mitä niiden päässä oikein liikkuu?! Hillityt idiootit! Menkää helvettiin täältä! Tai ei sittenkään, pysykää te täällä jumalan huoneessa, mun on päästävä pois... nyt! Heti! Pois pois pois! En kestä enää sekuntiakaan, eikö tää korvia vihlova urkupillin ujellus jo lopu?! Mä haluan kotiin! Tai ainakin POIS!

En ole kai koskaan tuntenut itseäni keskellä väkijoukkoa niin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi kuin tänään kaiken sen oman suruni keskellä. Kai ne muutkin yhtälailla surivat, vaikka en silmieni edessä nähnyt kuin kaksi aidosti sydämestään surun murtamaa ihmistä. Toinen näistä olin minä. Ja se toinen oli ihminen, joka väkijoukon ainoana tiesi ja tunsi yhtä paljon kuin minä. Me olimme siellä laajemmassa merkityksessä kuin muut.

Haudalla oli jäätävää. Pakkastuuli ei antanut tummalle joukolle armoa. En tiedä, enkä välittänyt mitä haudalla tapahtui. Rekisteröin vain hahmojen liikkuvan odottaessani vuoroamme jättää viimeiset jäähyväiset. Odotus tuntui kestävän ikuisuuden ja samalla vain pienen hetken. Vedin turkishupun pois päästäni, astuin jo kukkien peittämän hautakannen viereen... ja repesin; voimakkaat nyyhkytyksen kouristukset vavisuttivat kehoani, käänsivät vatsassani. En muista ajatelleeni mitään; seisoin, itkin, palelin ja tärisin katse näkymätöntä maata tuijottaen. Joku kiskoi hihasta. Vielä viimeinen kohtaaminen ja välikohtaus. Äiti ohjasi vyötäröstä hellästi tuuppien halki väkijoukon. Minä en tajunnut vieläkään mistään mitään. Taas olin itsekkäästi se, joka sai eniten lohdutusta tarvinneelta tukea. Kävelimme käsi lämpöä ja lohtua toisesta hakien yhdessä halki näyttämön. Muut jatkoivat muistotilaisuuteen kahvikupposen ja kakkupalan ääreen, minä suuntasin yksin kotiin.

Paleltaa. Kinnunen jahtaa kissaeläimen vaistolla ja täydellä innolla lattialle silppuamaansa pienen pientä paperipalaa. Risto kohottaa hieman toista luomea velipojan menoa hetken halveksuvasti silmäillen. Korjaa asentoa ja painaa silmät tiukasti kiinni. Onnelliset.

Talvi ja loma

Tänään oli sitten viimeinen työpäivä vähään aikaan. Talviloma odottaa :). Työt eivät ole paljoa päässeet viime viikkoina kuormittamaan, mutta muutoin tuntuu loma tulevan todella tarpeeseen. Jotenkin vaan tuntuu, että viime kuukausina on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että rauhoittuminen muissa maisemissa on aivan paikallaan. Olen puhki ja ihmettelen itsekin miksi ihmeessä. Sairastamiset, intensiivinen liikunta, rajoitettu ravinto, matkajärjestelyt, lääkärikäynnit, lääkekuurit, rokotukset, hlökohtaiset asiat; menetykset ja muutokset... Sieltä kai ne syyt löytyvät, vaikka tavallisesti mua eniten kuormittavalla työrintamalla on ollut hiljaista ja odottava tunnelma.

Huomenna on hautajaispäivä. Olen surrut, säälitellyt, vihoitellut, kironnut ja vollottanut jo niin paljon, että toivon huomisen sujuvan hillitysti kuivin silmin. Tiedän kuitenkin, ettei näin tule tapahtumaan. En todennäköisesti pääse edes kirkon ovista sisään ennen kuin saan kaivaa ensimmäisen nenäliinan yrittäessäni estää kyyneleitä tuhrimasta "vedenkestävää" silmämeikkiäni. Luvassa hillitöntä parkumista, tummia ihmisiä, surullisia, palelevia ihmisiä. Huoh... hautajaiset sucks... mutta silti valitsin jäätävän päivän haudalla riemukkaan, viihteellisen ja ravitsevan firman retkipäivän sijaan. Nauttikaa arvon kolleegat savusaunan löylyistä, kylvyistä, potkukelkkailusta ja saariston runsaasta ja vieraanvaraisesta pöydästä munkin puolesta. Koitan pitää iloisen hilpeän tunnelmanne mielessäni.

Siinä olivat myös hikiset punttitreenit muutamaksi viikoksi! Huomenna vielä yksi HIITti ja lauantaiaamuna pitkä puolentoista, kahden tunnin rauhallinen aerobinen väsyttämään keho puuduttavaa lentomatkaa varten.

Myös kevään 2006 dieetti on loppusuoralla! Tulosta on tullut, mutta olisipa tuota saanut tulla enemmänkin ;) Nyt olen hyvässä vireessä ja kunto sairastamisten jälkeen taas kohdallaan, vaikka poskiontelot ovatkin edelleen tukossa. Hieman harmittaa; aika loppui kesken. Rasvanpolttoa tukevaan harjoitusohjelmaan olen enemmän kuin tyytyväinen ja uskon palaavani sen pariin mahdollisesti hyvinkin pian :). Ohjelma on tehokas, mielenkiintoinen, vaihteleva ja raskas. Kaikkea sitä, mistä mä pidän. Ja jos sitä oikeasti tekee antaumuksella, satakymppi lasissa, niin näin kuukauden jälkeen on syytä pitääkin pieni tauko. Kyllä sen verran vetää mehut mimmistä tämä touhu. Eli vähintään viikko taukoa tai superkevyttä palauttelua väliin ja sitten uudella innolla ja puhdilla seuraavan neljän viikon jakson kimppuun! Tämä on minun neuvoni ohjelmaa mahdollisesti testaaville. Ja muistutettakoon vielä, ettei se ohjelma itsekseen ihmeisiin kykene vaan myös rasvanpolttoa tukevan ravintopuolen tulee olla kohdallaan.

Kolme ja puoli yötä

Kokeneet pitkänmatkan lentäjät ja muut kekseliäät ihmiset!

Vinkit viihdykkeeksi ja ajankuluksi 16 tunnin lennolle ovat kovin tarpeessa ja tervetulleita! Nukkumaan en koneessa valitettavasti kykene :(. Samoin eväskorin sisältöön olisin vinkkiä vailla! Proteiinipatukat ovat itsestäänselviö, mutta kun ei niitäkään jaksa jatkuvasti popsia. Lentoyhtiön tarjontaan en lähtisi luottamaan... Melkeinpä koko vuorokauden helpot eväät olisi mukaan pakattava :/