Kuinka kehonrakennus eroaa voimaharjoittelusta? Check this out!

Rikki

Olo ei ole vieläkään kovin loistelias, vaikka parempaan päin joka päivä mennään. Helpotusta on tuonut lähinnä kuumeen häviäminen. Yskä ja nuha vaivaavat edelleen. Ja sellainen yleinen väsymys. Yskä ei ole enää kuivaa, eikä tehokkaan yskänlääkkeen johdosta vaivaa enää öisin. Keuhkot tuntuvat repeytyvän yskiessä kappaleiksi juuttuen välillä henkitorveen salvaten hengityksen ja toisinaan nousten keltaisen ja vihreän eri sävyissä vaivattomasti suuhun sylkäistäväksi pihalle. Nenästä tulee samanlaista, tosin hiukan venyvämpää massaa. Aivokudos valuu pellolle...

Mä olen rikki, kaputt. Hassua, miten en ennen sairaslomaa edes tajunnut kuinka väsynyt sekä fyyisesti, että henkisesti olin. Olen. Nyt ihmettelen suuresti, kuinka pystyin siinäkin kunnossa tehopakkauksena riehumaan. Onneksi sairaslomaa on vielä muutama päivä tämän päivän jälkeen jäljellä. Tällä hetkellä paluu tehopakkaukseksi vielä hirvittää. Taulukoida olen kuitenkin jaksanut ;)

Todistetusti sairas

Tänään ei sitten katsota numeroita ollenkaan. Tohtoritäti oottaa jo...

*****

Noniin, tohtoritäti vahvisti sen, minkä minä jo tiesinkin; olen kipeä. Katsottiin kurkkua, nenää ja korvia. Kaikki kunnossa. Kuunneltiin keuhkot. Ei täältä mitään epäilyttävää kuulu. Ultrattiin poskiontelot. Kunnossa ja puhtaat ovat. Otettiin verikoe. Kaikki arvot normaalirajoissa ja oikein hyvät. Jopa viimeksi koholla olleet leukosyytit olivat palautuneet raja-arvojen sisäpuolelle. Diagnoosina virusperäinen akuutti bronkiitti (kas, yllättäen!). Hoidoksi sairaslomaa, lepoa ja juotavaa kuun loppuun saakka. Yskänlääkettä ja hevoskuuri.

Esitin tiukan vastalauseen antibioottien kohdalla. Yskänlääkettä sen sijaan jo kaipasinkin; mieluummin nukun kuin yskin yöt. Johan tässä naapuritkin häiriintyy. Vastalauseeni "En halua antibiootteja turhan takia syödä" lääkäri kuittasi toteamalla, että "Enkä minä halua nähdä sinua vastaanotollani viikon päästä uudelleen keuhkokuumeen kourissa".

Apteekissa pääsin jälleen ihmettelemään. Koskaan aikaisemmin mun ei ole pyydetty jättämään reseptiä apteekkiin. Koskaan aikaisemmin mulle ei näköjään ole määrätty Lääkelaitoksen valvomaa lääkettä (=huume???). Resepti pysyy apteekin arkistoissa kokonaiset kymmenen vuotta. Seuraavat kuulemma sekä potilaiden että lääkäreiden mahdollisia väärinkäytöksiä. Vai niin. Mitäköhän myrkkyä mulle oikein lykkäsivät? Ihan sama. Pääasia, että oloa helpottaa.

Kuumeilua

Jos eilen olotilani asteikolla 1-10 mitattuna oli kutosen paikkeilla, niin tänään pääsen taas pari pykälää alemmaksi nelosen tienoille. Yö meni yskiessä ja kissan oksennusta valkoiselta olohuoneen matolta siivoessa. Ja pyöriessä. Nukuttua sen sijaan ei tullut montakaan tuntia. Ehkä siinä syy päivän kurjaan oloon ja katkonaisiin ajatuksiin. Lämpöä hieman eilistä enemmän.

Töitä yritin kuitenkin sitkeästi tehdä. Puolitoista tuntia ennen täyttä työpäivää en enää jaksanut. Päätin siirtää yli sadan tonnin kustannusarvion kasaamisen huomiselle. Toivottavasti huomenna on ajatus kirkas, eivätkä numerorivit vilise silmissä. Muuten tulee kiire. Maanantaina pitää olla paketti kasassa ja matkalla asiakkaan etumiehelle.

*****

Enemmänkin piti kirjoittaa, mm. tuulimyllyistä, mutta ilta nyt meni muuhun. Kuumemittarikin näyttää 37,8. Damn! Onko mun ihan pakko raahautua tohtoritädin luo?

Hetken aikaa jo ehdin epäillä, jotta onko SuperMan-, eikun SuperMass-Makessa liikaa miestä vastaamaan haasteeseeni. Ilokseni sain tänään todeta, että ei :). Käykäähän lukemassa ison miehen omituisista tavoista!

Kiitokset vaivasta ja rohkeudesta haastajalle ja haastetuille, jotka molemmat pelottomasti haasteen vastaan ottivat!

Task completed. Minä jään työn lomassa pohtimaan Don Quijote -syndroomaani...

Flunssa flunssa flunssa...

Mä olen suhtautunut tähän flunssaan kypsästi ja pitkämielisesti, mutta nyt mun pinna alkaa kyllä vähitellen kiristyä. Kaksi viikkoa olen vain tehnyt töitä, nukkunut ja katsonut telkkaa. Ja nukkunut. Oikeastaan missään en ole käynyt; olen istunut himassa etätöitä tehden, käynyt kaupassa kun on ihan pakko. Ja nukkunut. No okei, perjantaina Rauman keikka ja maanantaina pari kärsimyksen tuntia toimistolla ja yhtä monta liukkaan kelin vuoksi kaoottisessa liikenteessä (yhä olen hengissä ja bemukka-mussukka vailla kolhuja!).

Mua väsyttää, lämpöä on tasaiseen tahtiin 37,3-37,4, nokka vuotaa, paleltaa, kurkkuun koskee ja yskä on palannut. Olen kipeä, mutta en niin kipeä ettenkö voisi tehdä töitä ja ihan liian kipeä tehdäkseni yhtään mitään muuta kuin töitä. Yskittää. Sanoinko jo sen? Mä olen tulossa hulluksi, mökkihöperöksi ja lihavaksi. Onko siis ihme, että alkaa pinna ja pää napsua?

Pojatkin ovat kipeinä. Ollaan koko porukka kipeetä sakkia. Ristolla alkoi itsensä kaluaminen ja verille raapiminen jo viikko sitten. Sitten raukalle tuli flunssa. Tänään Kinnunen liittyi aivastellen ja pärskien "iloiseen" joukkoomme. Kaikki ovat väsyneitä. Ja nukkuvat. Ristolle aloitin antibiootit ja sisäisen öljykuurin. Inhottaa ilkeillä sille; tunkea tablettia kurkkuun, kun toinen on surkeana muutenkin. Poor Risto... Tässä se makaa jaloissa kuin kunnon vahtikoira konsanaan. Reipas Risto.

Tää ei mene ikinä ohi!!! Musta ei tuu enää ikinä tervettä!!! Ja mä en pääse enää ikinä salille!!!

Väsyttää...

Voi Juma! Kun yhdestä taudista selviää, niin toista pukkaa päälle. Nyt on keuhkoputken sijaan kurkun yläosa kipeä ja nenä tiputtaa vettä. Yhtään treeniä, en edes kävelylenkkiä, ole puoleentoista viikkoon tehnyt. Eilen kyllä siivosin ja kaivoin auton lumesta. Ja nyt lähden jälleen sitä lumihunnun alta esiin harjaamaan. Ärgh! Talvi sucks!

Saunapäivä

On ne! Ihan oikeita katteja! "Ennen vanhaan" kissat makoilivat uunin pankolla, nykyään sähkösaunan lauteet ajavat saman asian.

Meillä homma toimii ihan etikettien mukaan; naiset ensin, miehet sitten. Mä käyn ensin saunassa ja pojat ryntäävät välittömästi oven avauduttua nauttimaan jälkilöylyistä. Ovat siellä vieläkin. Kohta tosin lämpö loppuu ja pojat tunkevat mamman viekkuun ja peiton alle lämmittelemään :)

Ravinto- ja liikuntajutut siirretty WannaBe BB:n puolelle!

Haaste kuitattu!

Kiitän itseäni; olen yhä hengissä (viittaan edelliseen postaukseen) ja pakastin on nyt siivottu ja sulatettu. Hyvä mä!

*****

Ja sitten siihen Ninjan heittämään haasteeseen, joka on mun mielestä aivan järkyttävän hankala. En mä koe olevani mitenkään omituinen tai omaavani omituisia tapoja. Muut voivat, saattavat ja saavat olla asiasta eri mieltä.

"Homman nimi oli siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Kaikki kehoani ravitseva käy ensin vaa`alla ennenkuin menee suuhuni ellei määrää voi muuten luotettavasti laskea. Poikkeuksena ravintola-annokset, jolloin luotan arviointikykyyni ja lomamatkat, jolloin lomailen myös ruokien punnitsemisesta. Tämä kai on jonkun mielestä omituinen tapa, jota en itse edes noteeraa (paitsi silloin kun vaakaa ei ole käytettävissä ;)). Tähän liittyen kirjaan vuodet ympäriinsä keittiö- ja henkilövaa`an sekä sykemittarin antamat tiedot koneelle, analysoin niitä ja laadin erilaisia kaavioita, taulukoita, laskelmia, listauksia, suunnitelmia... Ihan vaan vaientaakseni pienen sisäisen analyytikon äänen.
2. Rasitan itseäni fyysisesti urheilemalla. Ja ahdistun suunnattimasti jos joudun pätevästäkin syystä tämän toiminnon skippaamaan. Nyt joku siellä miettii, että mitä omituista urheiluharrastuksessa tai -obsessiossa on? No sitä minäkin mietin joka kerta, kun mulle tästä tavasta huomautetaan ja hulluksi kutsutaan.
3. Helpotan työstressiä siivoamalla työympäristöni (pöydät, hyllyt, kovalevyt, serverit, mapit jne.), arkistoimalla, uudelleenjärjestelemällä, laatimalla erilaisia strategioita, kaavioita ja aikatauluja sekä suorittamalla muita vastaavia sijaistoimintoja. Näin pystyn lieventämään paniikkia, rauhoittumaan ja ajattelemaan jälleen järkevästi, jotta voin tarttua niihin oikeisiin hommiin. Tämä saa jotkut hämmentymään, koska tehtävänä olisi paljon tärkeämpiäkin juttuja. Mukamas. Heitän myös automaattisesti muiden työpöydälleni jättämät paperit ym. roinan kysymättä suoraan roskikseen elleivät ne mielestäni mulle kuulu. Helpottaa huomattavasti työpöydän siistinä pitämistä.
4. Nukun puolipitkäkarvainen katti kaverinani uuden untuvapeittoni alla ja toinen katinnenä vasten omaani. Sekin saattaa olla jonkun mielestä omituista. Meillä se on vain aitoa rakkautta :)
5. Kaikelle tekemiselle pitää olla järkevä syy ja logiikka ja asiat tulee tehdä tehokkaasti. Oli kyse sitten omasta tekemisestä tai muiden tekemisestä. "Kevytkenkäinen" tekeminen saa mut ärsyyntymään aivan suunnattomasti enkä kerta kaikkiaan pysty pitämään suutani kiinni ja olla huomauttamatta asiasta (ja kertomatta kuinka asiat PITÄISI tehdä). Mäkö tiukkis?! En kai... mutta perfektionisti kyllä ;)

Kaikki ovat tämän haasteen jo saaneet ja siihen jopa vastanneet :(, joten äkkiseltään tulee mieleen vain kaksi tyyppiä, joiden omituisista tavoista haluaisin myös päästä perille. Supermassa ja Mimmi, teidät on haastettu!

Mitä? Missä? Milloin?

Oi voi mitä sekoilua tämä elämä taas on... Alunperin mun piti olla huomenna aamusta klo 9 Raumalla (jep, näiltä nurkilta ajomatka alkaa klo 6, jotta klo 9 olisin Rauml). Noh, sitten kokous ilmoitettiin alkavaksi klo 10 (hyvähyvä! Seiskalta lähtö tuntuu jo inhimilliseltä). Äsken sain kokouksen esityslistan, jossa paikaksi oli merkitty Turku! Siis WTF?! Missäköhän mun pitää olla huomenna ja mihin aikaan? Näillä tiedoin jossain Länsi-Suomen läänissä ja joskus 9-10 paikkeilla.

Tulin just TOS-terapeutilta. Opin taas paaaaljon uutta ja mielenkiintoista mun kehosta. Lisää paremmalla ajalla. Jos muistan.

Miten sä voit olla taas kipeenä?!

"Sä oot koko ajan kipee!" "Eks sä just ollu saikulla?!" "Onks sul taas flunssa?!" "Et kai sä oo taas kipee?!"

Siis perkele! Mä olen täysin kyllästynyt kuuntelemaan noita samoja kommentteja jokaiselta vastaantulijalta. Kyllä, mä olen TAAS kipee! Mutta... Olenko mä innostunut tai mielissäni siitä? Oonko mä toivonut, jopa rukoillut sitä?! Oonko mä tehnyt kaikkeni saadakseni flunssan? No vittu en ole, ja jos joku johonkin noista kyymyksistä vastaa kyllä, niin täytyy viirata jossain pahemman kerran. Olisinko mä muka mieluummin terve kuin kipeä? No, mitäs luulet?!

Jos itse olen mielestäni pystynyt suhtautumaan jopa ihailtavan coolisti tähän flunssaan, niin nämä muiden ihmisten kommentit saavat kyllä kaiken cooliuden häviämään alta aikayksikön. Kuinka moni tulee sanomaan että "Oletpa sä ollut terveenä pitkään!". Fucking nobody! Mutta auta armias, jos olet muutamaan otteeseen parin kuukauden sisällä kipeä, niin johan siitä jaksetaan muistuttaa. Vaikka oikeasti mä en koe olleeni millään tavalla kykenevä koko asiaan edes vaikuttamaan. Mä vaan tulin kipeäksi ja that`s it! Toisinaan ympärillä pyörii miljoona räkänenää enkä kuitenkaan itse sairastu, nyt ei ympärillä ole pyörinyt ketään ja mä olen kipeä. Ei nämä ole niitä asioita elämässä, joita pääsee itse valitsemaan tai kertomaan, että hei, just nyt mulle ei muuten sovi, mut ehkä kuukauden päästä ehtisin pari päivää maata kaikki paikat särkien sängyn pohjalla. Miettikää nyt vähän mitä sanotte! Kyllä siinä taudissa ilman ympäristön leimaakin on ihan tarpeeksi taakkaa kannettavaksi ja kärsimysten suota rämmittäväksi. Eivätkä nuo kommentit yhtään mieltä nosta ja positiivisuutta paranemiseen tuo! Kyllä mä nyt olen huono ihminen, kun kehtasin taas sairastua!

Sitten on vielä nämä tapaukset, jotka syyttävät kaikesta liikuntaa, kuntoilua, urheilua.. "Sä urheilet liikaa, sun pitää lopettaa toi liikkuminen, sä oot tietty taas käyny pakkasella lenkillä" jne. Voi olla, että jossain tapauksessa itsensä fyysinen kuormittaminen edesauttaa sairastumista, mutta hei c`mon, miten musta kuitenkin tuntuu, että taustalla jyllää kateus mun "terveellisempää elämäntapaa", aktiivisuutta, viitseliäisyyttä, kurinalaisuutta ym. kohtaan tai sitten huono omatunto omasta "sohvaperuna" -elämäntyylistä hakkaa todella kovaa muiden takaraivoissa. Kyllä liikunnan välittömistä ja pitkäaikaisista positiivisista vaikutuksista jaksetaan mediassa jauhaa, mutta miksi ihmeessä tämä sanoma "kansan parissa" ignoroidaan niinkin tehokkaasti. Ihan kuin kaikille olisi vaan mennyt perille viesti liikunnan riskeistä ja vaaroista; "Ei urheilija tervettä päivää näe".

Feeling better! :)

No headache! No backpain! Hiukan kuumetta ja keuhkoputki-/kurkkukipua. Ja vähän enemmän yskää ja verisiä limapalleroita. Jei! Kyllä tämä tästä taas. Parempaan suuntaan ollaan jo menossa. Taisi eilinen olla se tämän taudin varsinainen kärsimysten päivä.

Yö meni kohtuuhyvin, vaikka jonkun verran yskä pitikin hereillä. Aamusta oli lämpö koholla eikä olokaan kovin kaksinen, vaikkakin ehdottomasti parempi kuin eilen, joten ilmoitin töihin olevani tämän päivän sairaslomalla. Hoidin muutamia kiireellisimpiä hommia pois kotitoimistossa. Tai no, puoli päivää taisi siinä taas vierähtää. Olipa ainakin muutama asia vähemmän murehdittavana.

Kuten äipälläkin, joka huolestuneena pöllähti tänne tänään aamupäivästä. Huoh.. Oli raukka huolissaan kun en vastannut aamulla puhelimeen. No en kai nyt!!! Mähän olin kipee ja nukuin! Kuvitteli tietysti taudin tappaneen mut. Ja siltä se kieltämättä eilen illalla tuntuikin ;) Äippä oli matkalla töihin ja pyörähti checki -kierroksella, mutta eipä älynnyt samalla juotavaa tuoda.

Jääkaappi oli viikonlopun jäljiltä aivan tyhjä. Eikä siinä mitään muuten, mutta kun juotavaa ei ollut sitten pisaran pisaraa. Tuleehan sitä tietysti vettä hanasta, mutta se vesi ei kelpaa edes karvanaamoille. On niin karmeaa litkua, että pojatkin juovat täällä pullotettua. Syömistä en ole paljoa kaivannut, mutta juotavaa sitäkin enemmän. Ei auttanut muu kuin tallustella 100 metriä lähikauppaan, joka oli jonkinlainen koittelemus sekin kun yskimisestä ei meinannut tulla ollenkaan loppua ja tuskanhiki valui pitkin selkärankaa. Selvisin kuitenkin :)

Tämä yskä se taitaa nyt olla suurin ongelma. Varsinkin kun viime vuoden yskästä johtuneen erittäin kivuliaan ja pitkäikäisen kylkirevähtymän jälkeen olen onnistunut kehittämään itselleni jonkin sortin yskäpelon. Eikä sellaisen kokemuksen jälkeen kai mikään ihmekään. Tämä onkin ensimmäinen yskä tuon traagisen tapahtuman jälkeen. Nyt kylki on jo kunnossa, mutta täydelliseen paranemiseen meni ainakin puoli vuotta (akuuttiparaneminen kesti 5 vkoa --> ei treeniä). Tosin tämä kylkivamma saattaa olla myös eräs merkittävä tekijä nykyisen TOS -vamman synnyssä, koska kylkiluut tai oikeastaan koko rintakehä on painunut oikealta puolelta kasaan (johtunee kylkivamman varjelemisesta).

Kovasti jaksan nyt uskoa olevani taas huomenna täysissä voimissa(?) ja työkykyinen. Treenejä en ole vielä ajatellut millään tavalla. Kävelylenkillä lienee sitten jossain vaiheessa taas parasta aloittaa. Tämä keuhkoputken oireilu kun on hengästymisen kannalta vähän hankala.

Feels like shit!

Jos vielä eilen tähän aikaan olin sitä mieltä, että kevyt koko kehon salitreeni onnistuu tänään tosta noin vaan suitsait sukkelaan, niin tämä päivä on kyllä köyttänyt jalat vahvasti takaisin maanpinnalle.

Koko hommahan alkoi perjantaiaamuna kipeällä keuhkoputkella ja tukkoisella nenällä. Tai oikeastaan jo torstaina osasin odottaa jotain tapahtuvaksi kun monen vuoden tauon jälkeen ylähuuleen pukkasi kipeitä herpes -rakkuloita ( --> vastustuskyky alhaalla). Nenän tukkoisuus hävisi päivän mittaan, mutta keuhkoputken kipu yltyi. Iltapäivällä iski duuneja tehdessä armoton hedari.

Seuraava yö oli suoraan helvetistä; keuhkoputki oli niin kipeä, että hengittäminen oli todella ikävää. Ja se hedari. Keskellä yötä löin nappia kurkusta alas ja sain aamuyön nukutuksi. Noh, eilen aamulla olo oli vähän omituinen, mutta helpotti päivän mittaan niin, että tunsin itseni jo täysin terveeksi. Paitsi se palannut hedari, jonka siinä vaiheessa arvelin aiheutuneen löböilystä. Huokaisin helpotuksesta; "Kiva kiva! Ei menneet treenisuunnitelmat (eikä muutkaan suunnitelmat) pahasti uusiksi."

Ilta sujui ok leffaa tuijottaessa. Yö ei. Kylmä, kuuma, päähän sattuu, kurkkuun sattuu, alaselkään sattuu... mua SATTUU!!! Jälleen toi nappi hetken helpotuksen. Herätessä tiesin, että helpotus oli taas mennyttä ja mulla oli aivan takuuvarmasti kuumetta. Tässä vaiheessa aloin myös yskiä kellertävänvihreitä limapaakkuja vessanpönttöön. Kuumetta aamusta 37,5, kolmen aikaan 37,8 astetta. Jep jep, salit hävisivät mielestä jo viime yönä ja päivä on mennyt (Ninja!!!) vuorotellen nukkuen, maaten, telkkaa töllöttäen ja lehtiä selaillen. Oikein mihinkään ei jaksa keskittyä. Sitä vaan on ja odottaa päivää parempaa.

TV-Vinkki

Kroppa kovilla TV2 tänään sunnuntaina 15.1.06 klo 17.30; Urheilunarkkarit.

Itku lyhyestä, mutta isosta ilosta!

Sitä saa mitä tilaa! Vähän jo tätä osasin odottaakin, joten vaikka harmittaa, niin olen suhteellisen rauhallinen. Sillä niinhän se on, ettei auta itku markkinoilla! Juups, juups... flunssaa pukkaa. Keuhkoputki kipeänä ja kaikenmoista muuta pientä krämppää. Kuukaudessa ehdinkin jo mukavasti hilata kuntoa ylöspäin sitten viime sairastamisen. Projektiakin ehdin jo viritellä ja mukavasti saada olosuhteisiin nähden vähän kovempaakin treeniä alle. Mutta liika on liikaa ja liian paljon liian lyhyessä ajassa vielä pahempaa. Nyt vedetään kierroksia alas ja yritetään jälleen kerran ottaa kantapään kautta oppia. Mihkä mä vielä tämän paksun kalloni kanssa joudun... *silmien pyöritystä*

Ihanaa törmätä vielä sellaisiin herrasmiehiin, jotka tilaan tullessaan tervehtivät ensin leidejä ja vasta sitten niitä miespuolisia tuttuja :). Ottakaapa oppia nuoret miehet!!!

Hyvät Naiset, ymmärrän, että saattaa olla kiusallista ostaa M-, L- tai jopa XL -kokoisia alushousuja, stringejä, thongeja, tangoja, hipstereitä, maxipöksyjä, kalsareita, boxereita or whatever. Eikä ehkä niiden ostaminenkaan ole aina niin ongelmaista kuin myöntää miehellensä, rakastajallensa, poikaystävällensä, tyttöystävällensä or whom ever käyttävänsä muita kuin S- tai jopa XS -kokoisia alushousuja, stringejä, thongeja jne. Mutta! Mutta ottakaapa huomioon, että 5 cm löllypepun tai -lantion sisään painuvat kaksi numeroa liian pienet alkkarit trikoiden alla ne vasta törkeältä näyttävät! Asia fine, jos ei sitä liian pienillä pikkupöksyillä verhottua sellupyllyä tuo julkisesti näytille, mutta salilla jopa minä, harvemmin naisten takamuksia tiiraileva suvaitsevainen ihminen meinaan antaa ylen. Enkä jaksa uskoa, että tällä tekniikalla paljoa miesten sydämiäkään valloiteta... Tai mistäs minä sitä tiedän, kun en ole kehdannut ko. tekniikkaa edes kokeilla! Enkä ihan heti kokeilekaan...

Itsekritiikkiä, arvon Leidit!!!

Arjessa taas

Loman jälkeinen työahdistus alkaa vähitellen helpottaa. Sunnuntai oli kyllä aivan karmea, kuten ehkä edellisestä viestistä saattoi aistia ;). Silloin mietin, miten ikimaailmassa tulen jälleen työpäivistä selviämään kun ei lomallakaan tahtonut virtaa riittää oikein mihinkään. Jotenkin sitä vaan sopeutuu, vaikka näin arki-iltaisin ei enää paukkuja tahdo "henkisiin harrastuksiin" riittää. Harmi sinänsä... Onneksi sentään salille ja lenkille olen saanut itseni päivän koettelemuksista raahattua toipumaan.

Salilla oli tänään taas SE päivä, se kaikkein inhottavin. Ja kivuliain. Taas pala kurkussa itkua vastaan taistellen pistin menemään. Joka viikko sama meininki; fyysisen ja henkisen kivun kourissa päätän vakaasti marssia lääkäriin, josko vaikka sittenkin jotain apua vammaan sieltä löytyisi. Treenin jälkeen kipu jälleen helpottaa ja tuo vakaa päätös unohtuu. Viikoksi.

Pientä projektiakin tässä virittelen, mutta en tiedä vielä olenko valmis sitä julkistamaan. Tavallaan raportointi antaisi tsemppiä, mutta luo samalla paineita ja niitähän tässä riittää muutenkin. Ei voi oikein olla varma kuinka keho ja sitä myöten pää kestävät.

Jotain hyvää sentään; 24 h:n uudet jaksot starttasivat tänään. Jee! Vaikka hiukan kyllä harmittaa, että sarja koukuttaa TV:n eteen näköjään kaksi kertaa viikossa. Yksi olisi mun mielestä riittänyt hyvin. Yritin myös katsoa dokkaria lemmikkieläinten kauneusleikkauksista, mutta se vaan oli liian raakaa katsottavaa meikäläiselle. Parempi jättää kauhukuvat väliin, ettei näe painajaisia.

Voi kevät sentään! Kauanko annat vielä itseäsi odottaa?! Tämä talviaika käy vuosi vuodelta yhä enemmän hermoille...

EDIT: SE päivä = selkä + hauikset ;)

Vuosi 2005...

...oli ihan persiistä! Varmasti yksi elämäni ikävimpiä vuosia keuhkoleikkausvuoden ohella. Kaikki vaan meni päin helvettiä, tavoitteet ja toiveet eivät toteutuneet. Sairastamisen vuosi, joka alkoi flunssalla ja kylkirevähtymällä, jatkui sitkeällä flunssalla, TOS-syndroomalla ja miltei päättyi jälleen sitkeään flunssaan. Vuosi oli täynnä kuolemaa ja pahoinvointia, vaikeuksia työssä ja yksityiselämässä... harrastuksissa. Taloudellisestikaan en ole päässyt juhlimaan, vaikka muutaman mukavan lomamatkan verran tulikin tuhlattua. Ne olin ansainnut, vaikka en täysillä päässyt nauttimaan; TOS ja kuumeinen flunssa. Negatiivisissa merkeissä meni vuosi, vaikka alkukesästä jaksoin vielä uskoa parempaan loppuvuoteen.

Uusi vuosi 2006

Viime vuosi teki mut varovaiseksi; tavoitteita en uskalla asettaa, toiveita en viitsi elätellä ja ihmisiin luotan aina vaan vähemmän. Otan vastaan sen mitä eteen tulee. Ja koitan selvitä. Päivä kerrallaan. Yritän keskittyä entistä enemmän itseeni. Olen huomannut, että sillä tavoin joutuu harvemmin hankaluuksiin. Olkoon heikot heikkoja; yritän pitää huolen vain omista asioistani. Yhtälailla muut voivat oppia kantapään kautta, kuten itse olen joutunut usein pitkällisesti ja kivuliaasti oppimaan. Sama opintie jatkuu; pää on yhä liian kova ja seinä liian lähellä. Yritän lopettaa vänkäämisen. Ja aina oikeassa olemisen. Omaa luontoa on vaikea vastustaa, mutta josko näin pääsisin hieman helpommalla. Yritän pitää suuren suuni kiinni. Tai ainakin soukemmalla ;)

Lupasinko liikoja? Time will tell.

Parempaa alkanutta vuotta 2006 kaikille Elämääni Hermeliininä sivusta seuraaville!

And this is for ME!

There you go
You're always so right
It's all a big show
It's all about you

You think you know
What everyone needs
You always take time
To criticize me

It seems like everyday
I make mistakes
I just can't get it right
It's like I'm the one
You love to hate
But not today

So shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way
Step up, step up, step up
You'll never stop me
Nothing you say today
Is gonna bring me down

There you go
You never ask why
It's all a big lie
Whatever you do

You think you're special
But I know and I know and I know
and we know
That you're not

You're always there to point out my mistakes
And shove them in my face
It's like I'm the one
You love to hate
But not today

So shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way
Step up, step up, step up
You'll never stop me
Nothing you say today
Is gonna bring me down
You'll never bring me down

Don't tell me who I should be
And don't try to tell me what's right for me
Don't tell me what I should do
I don't wanna waste my time
I'll watch you fade away

-Shut up by Simple Plan-

Happy New Year 2006!!!

Happy New Year 2006!!!,
originally uploaded by Hermis.